Heidi vastaa BoMentiksen markkinoinnista ja viestinnästä. Hänen vahvuuksiaan ovat järjestelmällisyys ja periksiantamattomuus sekä monipuolinen tietotaito liittyen digitaaliseen markkinointiin ja viestintään. Heidillä on takanaan merkonomin tutkinto sekä jatkokoulutuksena liiketoiminnan erikoisammattitutkinto, jossa hän suuntautui brändäykseen ja digimarkkinointiin. Heidi on teknisesti taitava ja visuaaliset toteutukset ovat hänelle mielekästä.
Heidin yhteistyö BoMentiksen kanssa alkoi jo vuonna 2009. Perheyhtiössä toimiminen on hänen mukaansa sekä antoisaa että haastavaa.
On mielekästä ottaa erilaisia haasteita vastaan, kun niitä voi aina ratkoa tuttujen ihmisten parissa.”
Aiemmin hän on opiskellut hoitoalaa, joten ihmiset ovat tuttuja. Heidiä inspiroi uuden oppiminen ja tietenkin markkinointiviestintä ja kirjoittaminen.