Tiimivalmennus

Tiimivalmennuksemme pohjautuvat valmentavaan johtajuuteen, yhdessäohjautuvuuteen ja systeemiseen ajatteluun.

Hyvä tiimityö rakentuu valmentavaan vuorovaikutukseen ja yhteisvastuullisuuteen

Valmentavaan johtamiseen pohjautuvat tiimivalmennuksemme kehittävät vaikuttavasti tiimin jäsenten ja työyhteisön tiimityötaitoja. Toimiva tiimityö rakentuu yhteisen työn tekemiselle, jossa jokainen tiimiläinen toimii valmentavasti ja yhdessäohjautuen kohti yhteistä tavoitetta. Tiimivalmennustemme avulla tiimin yhteistyö kehittyy, tulokset paranevat ja yhteistä työtä tehdään entistä paremmalla fiiliksellä.

Tiimivalmennus on prosessi, jossa ulkopuolinen valmentaja auttaa tiimiä löytämään oman potentiaalinsa ja valjastamaan sen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Se tukee tiimiä yhdessä määrittelemään tavoitteensa sekä tunnistamaan vahvuutensa ja priorisoimaan kehittymisen painopisteet yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Tiimivalmennuksen hyödyt tiimeille

  1. Tiimin toimintakyky vahvistuu, kun tiimivalmentaja ohjaa huomion arjen haastavien tilanteiden käsittelyyn.
  2. Tiimissä oleva energia suuntautuu kohti yhteistä tavoitetta.
  3. Keskinäinen luottamus lisääntyy ja tiimin onnistumisen kulttuuri vahvistuu.
  4. Tiimin jäsenten yhteistyötaidot vahvistuvat ja sitoutuminen yhteisen työn tekemiseen ja kehittämiseen lisääntyvät.
  5. Tiimin kyky toimia muutoksessa vahvistuu, kun tiimin jäsenten resilienssikyvyt paranevat.

Tyypillinen tiimivalmennus

Tiimivalmennuksemme rakentuvat kolmelle viitekehykselle, jotka ovat systeeminen ajattelu, valmentava ajattelu ja toiminta sekä ryhmädynamiikan hyödyntäminen. Räätälöimme valmennukset aina asiakkaittemme tarpeen mukaisesti.

Tyypillisesti valmennusprosessit kestävät puolesta vuodesta vuoteen. Hyödynnämme usein jotakin arviointityökalua, mm. Coaching Leadership Pulse® tiimiläinen -johtajuusarviointia tai Everything DiSC® -erilaisuuden ymmärtämisviitekehystä.

Onnistumisemme perustuu pitkään kokemukseemme organisaatioiden ja ryhmien kehittämisestä sekä valmentajiemme pitkäjänteiseen lisäkouluttautumiseen. Meillä on vuosien kokemus menestyksekkäästi livenä toteutetuista tiimivalmennuksista, ja olemme myös saaneet paljon kiitosta virtuaalisista toteutuksistamme.

”Sain ymmärrystä tiimissäni olevan vuorovaikutuksen moniulotteisuudesta. Jo muutamien oppimieni työkalujen käyttö on aktivoinut tiimiä ja sen toimintaa. Keskinäinen luottamuksemme on syventynyt.”

Valmennuksissamme keskitymme tiimin arjen tilanteiden harjoitteluun käytännönläheisesti. Valmennusprosessimme elävät aina tiimin tarpeiden mukaan. Valmennukseen kuuluu myös olennaisena osana välitehtäviä sekä sparrausparityöskentelyä.

HUOMIO! Tiimin toimivuus korreloi tiimin jäsenten yksilöllisten työelämätaitojen kanssa. Hyödynnämme tiimivalmennuksissamme Valmentavat Taidot -oppimisalustaa, jolloin jokainen tiimiläinen voi ajasta ja paikasta riippumatta kehittää omia yksilöllisiä valmiuksiaan. Kun taitoja treenataan yhdessä tiiminä, saadaan muutokset juurrutettua arkeen entistä vaikuttavammin.

Lisäksi: Huipputiimi tarvitsee myös osaavan tiimijohtajan. Tutustu lisää kirjaan Valmentava tiimin johtaminen sekä kysy lisää organisaatiokohtaisista johtamis- ja esihenkilövalmennuksistamme, joissa sovellamme valmentavaa otetta yksilöiden ja tiimien johtamisen arkeen.

Asiakkaiden kokemuksia

Tiimivalmennusten kirjallisuus

Kysy rohkeasti lisää tiimivalmennuksista ja rakennetaan teille sopiva valmennuskokonaisuus

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä tai varaa maksuton sparraus..
Kutsu meidät kylään!

Kysy tiimivalmennuksistamme

Anna Lönnroth

Anna Lönnroth
+358 40 5033 337
anna.lonnroth@bomentis.fi
Etsi

Ota yhteyttä

Tiimivalmennukset